Citymimmin ihonhoitolinja Laveralta

Rakastan asua kaupungissa. Kääntöpuolena on kuitenkin se, että saasteet, pakokaasut ja kaiken maailman pölyt laittavat ihon kuitenkin aika koville ja vieläpä huomaamatta. Erityisesti nyt keväällä ilmanlaatu saattaa olla toisinaan jopa erittäin huono. Suojaamme ihomme auringolta, mutta autammeko sitä suojautumaan saasteilta? Ympäristön saasteet tuovat mukanaan monenlaisia ikäviä seurauksia ja vaikuttavat ihoon negatiivisesti. Ne saattavat muuttaa ihon … More Citymimmin ihonhoitolinja Laveralta

Alkuvuoden suosikkimeikit

Olen alkuvuodesta löytänyt aivan harvinaisen monta meikkituotetta, jotka ovat jääneet lähes päivittäiseen käyttöön. Osa näistä tämän postauksen tuotteista on melko uusia tulokkaita, osa sitten puolestaan laatikon pohjalle jääneitä reppanoita, joiden hohdon olen tajunnut vasta nyt. Jotenkin tuntuu, että tosi usein löydän täysin käyttämättä jääneelle meikkituotteelle myöhemmin täydellisen käyttötarkoituksen, minkä vuoksi hyvin harvoin heitän mitään sinänsä … More Alkuvuoden suosikkimeikit

Benecos – opiskelijabudjetin luonnonkosmetiikkaa & alennusvinkki

Luonnonkosmetiikka löytää tiensä yhä useamman meikkipussiin, minkä vuoksi myös valikoima laajenee koko ajan ihan huimaa tahtia. Kyse ei ole enää mistään pienen piirin innostuksesta vaan luonnollisuus on trendi, joka näkyy vähän joka paikassa. Usein luonnonkosmetiikka on kuitenkin hintatasoltaan huomattavasti normikosmetiikkaa kalliimpaa, minkä vuoksi pienemmän budjetin shoppailijoilla ei ole siihen yksinkertaisesti varaa sijoittaa. Benecos tekee tähän … More Benecos – opiskelijabudjetin luonnonkosmetiikkaa & alennusvinkki