Janoisen ihon eliksiiri

OLYMPUS DIGITAL CAMERAKäsi ylös, kenen iho suorastaan huutaa kosteutta tähän aikaan vuodesta? Mittarin pyöriessä nollan molemmin puolin ja viiman vihmoessa huomaan sen hyvin nopeasti juuri ihossani. Yhä useampi on löytänyt öljyt ihonhoidossa ja hyvä niin, koska ne ovat todellisia ihon superaineita seerumien rinnalla ja niitä vierastetaan ihan syyttä. Öljyjen käyttö vaatii hieman tutustumista ja testailua, jotta löytää sen itselle ja käytössä olevalle tuotteelle parhaiten sopivan käyttötavan, sillä makuja ja ihotyyppejä on monia. Parhaiten kasvoöljy toimii usein vasta kasvovoiteen päälle levitettynä, jolloin se säilyttää ihossa kosteuden paremmin. Öljyä voi sekoittaa myös muutaman tipan kasvovoiteen sekaan, mikäli se tuntuu itsestä parhaimmalta vaihtoehdolta. Itse käytän molempia tyylejä tilanteen mukaan.

Nykyään panostankin erityisesti iltaisin ihon tehokkaaseen kosteutukseen ja tuotteiden kerrostamiseen aina sieltä kasvovedestä seerumeihin, kasvovoiteisiin ja öljyihin tietenkään runsasta veden juontia unohtamatta. Kosteutettu iho imee tuotteiden tehoaineet paremmin kuin rutikuiva, joten kosteuden säilyttämiseen kannattaa panostaa. Haluankin nostaa esiin nyt yhden tuotteen, joka on janoiselle iholle eliksiiriä: Madaran Superseed Soothing Hydration -kasvoöljy.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ihonhoidossa, erityisesti seerumeissa ja öljyissä, valitsen mieluummin aina luonnollisemman vaihtoehdon, sillä ne usein todella hoitavat ihoa sen sijaan, että ne saavat ihon vain tuntumaan joltakin. Tämä Madaran Soothing Hydration -öljy on sisällöltään todellinen tehopakkaus, sillä se sisältää kahdeksaa ravitsevaa ja yllättävääkin kuivaöljyä: mustaherukan ja karpalon siemenistä löytyvät omega 3-6 rasvahapot rauhoittavat ihoärsytyksiä, tyrnimarjan antioksidantit ja karotenoidit puolestaan ravitsevat ja uudistavat ihoa tehokkaasti. Ihon kuivuutta vastaan sen sijaan taistelevat parsakaalin, avokadon, kauran, ruusunmarjan ja helokin siemenöljyt. Eipä ole ennen tullut parsakaalta kosmetiikassa vastaan! Kuivuuden ja kosteusköyhyyden lisäksi tämä Madaran öljy on hyödyllinen myös ohuen ja hauraan ihon, pienien juonteiden sekä ihoärsytysten hoidossa. Mikäli tuotteen ainesosat kiinnostavat enemmänkin, suosittelen tutustumaan Madaran sivuilla olevaan loistavaan ominaisuuteen, jossa tuotteen ainesosaluettelon jokaisesta ainesosasta pääsee lukemaan tarkemmin sitä klikkaamalla. Tosi kiinnostavaa!

Omasta mielestäni Soothing Hydration on erityisen ihana silloin, kun iho suorastaan huutaa jotain superkosteuttavaa. Voin suositella tämän käyttöä myös esimerkiksi kasvohierontaan – iho tuntuu sen jälkeen niin syväkosteutetulta ja tuotteen tuoksu on jotenkin rauhoittava! Aluksi jotenkin vierastin tuoksua, sillä se oli jotenkin erikoinen, ei huono, mutta jännä. Nykyään yhdistän sen vain jotenkin ihanaan kasvohierontaan ja pelkkä sen tuoksuttelu saa rentoutumaan. 🙂 Koska kyseessä on kuivaöljy, tuote imeytyy aika mukavasti kunhan sitä muistaa levittää maltilla. Itse tykkään käyttää tätä enemmänkin illalla, jolloin tehoaineet pääsee rauhassa vaikuttamaan yön aikana. Meikin alle laitan mieluummin jotain hiukan kevyempää. Kevyemmän tuotteen käyttäminen on mahdollista ilman kiristävää tunnetta, kunhan muistan iltaisin kosteuttaa kosteusköyhää ihoani huolella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tuote on tosi riittoisa, sillä sitä ihan oikeasti tarvitsee todella vähän kerralla, jolloin myös korkeahko hinta on perustellumpi puhumattakaan laadukkaista, luonnollisista raaka-aineista. Vinkkinä muuten, että annostelun kanssa kannattaa olla vähän varovainen, sillä pipetti tarjoilee helposti melko reippaan annoksen, mikäli vähänkään kovemmin painaa. Pipetti ei siis ole toimivuudeltaan ihan paras, mutta pullo on muuten tosi klassisen kaunis.

Tältä suunnalta siis suositus Soothing  Hydrationille, sillä öljyn ravitseva sisältö todella jättää ihon pehmeäksi, kimmoisaksi ja kosteutetuksi myös syksyn ja talven viimoissa!


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s